Minusta

Olen kuvataiteilija ja kalligrafi Pauliina Yliniitty. Asun perheeni kanssa Matkanivassa, Pohjois-Pohjanmaalla. Poikani Waltteri ja Anttoni ovat parikymppisiä, tyttäreni Adafiia muutaman vuoden heitä nuorempi. Avopuolisoni ja vanhempani ovat uskollisia kannustajiani.

TAIDEKOULUN OPINNOT

Lukion jälkeen, ennen sairaanhoitajan opintoja, kävin vuoden Limingan taidekoulua. Taidekoulun aikaan pidin eniten grafiikasta. Kalligrafiasta en silloin tiennyt mitään! Taideopintojen pariin palasin vasta löydettyäni kalligrafian, johon tutustuin kansalaisopiston kurssilla. Muistan yhä kun astuin ensimmäisen kerran taidekoulun kirjastoon Kankaanpäässä, tuntui kuin olisin löytänyt kotiin. Kaikki oli ympärilläni kirjoissa: maalaukset, historialliset rakennukset, veistokset, kirjaimet ja kaikki muu kaunis, puhutteleva tai hämmästyttävä. Aloittaessani kalligrafian opinnot tyttäreni aloitti alakoulun. Seuraavan kuuden vuoden ajan, hänen käydessä alakoulua, minä kuljin Kankaanpäässä ja harjoittelin kirjaimia, isoja ja pieniä, roomalaisia, antiikvaa, italicia, rondea jne.

KALLIGRAFIAA, KUVATAIDETTA JA KIRJANSIDONTAA

Kalligrafian opintoihin kuului myös lyhyt kurssi kirjansidontaa. Se erityisesti lankoineen ja neuloineen tuntui käsityöltä, joita olin aiemmin tehnyt paljon. Kalligrafian oheen kirjansidonnasta on tullut toinen tärkeä harrastukseni. Parasta tässä kaikessa on haasteet, joita riittää, sillä aina on uutta opittavaa, ja toisaalta rajattomat mahdollisuudet. Kaikki kuvataiteen keinot ovat käytettävissä, materiaaleja löytyy vanhoja ja uusia niin paljon kuin ehtii kokeilemaan, ja joskus eniten inspiroi niinkin arkinen ja tavallinen juttu kuin kahvi. Inspiraatio voikin tulla lähes mistä tahansa, luonnosta, jostain värisävystä, sanasta, lauseesta tai materiaalista. Oma ihastus ja intohimo kalligrafiaan on vain voimistunut vuosien myötä.

OPETTAMINEN

Olen opettanut sekä kalligrafiaa että kirjansidontaa viime vuodet Oulun eteläisellä alueella sekä Kalligrafiayhdistyksen Kalligrafiapäivillä. Parasta opettamisessa on kurssilaisten oivallukset sekä tekemisen ja löytämisen ilo.

Kalligrafian opintojen aikana toimin opiskelukaverini kanssa Kalligrafiayhdistyksen jäsenlehden, Sulkasen päätoimittajana kolmen vuoden ajan. Se oli haastavaa mutta antoisaa. Jokaisen lehden kohdalla innoistus syntyi ja kasvoi aina uudelleen.

Toivon, että nautit siitä mitä löydät sivuiltani! Kuulen mielelläni ajatuksistasi, toiveistasi tai ideoistasi.

Jäsenyydet

2013 Suomen Kalligrafiayhdistyksen Mestarijäsen

Koulutus

Lyhytkursseja, opettajina mm. Massimo Polello, Rainer Wiebe, Carrie Imai, Sue Hufton, Hazel Dolby, Ewan Clayton, Klaus-Peter Schäffel

2014 Kuvataiteilija, Satakunnan Ammattikorkeakoulu

1995 Sairaanhoitaja (AMK), Oulaisten terveydehuolto-oppilaitos

1991-1992 Limingan taidekoulu

1991 Ylioppilas, Oulaisten lukio

 

Pauliina Yliniitty

045 – 673 9462

pauliina.yliniitty@gmail.com