Kirjoitustaito

”Muistako minut”

Tyttäreni ollessa viisivuotias sain häneltä piirustuksen, jossa on kuva minusta töissä ja kuvan vieressä teksti: ”Muistako minut – tervesi Adafiia”. Tyttäreni oli harjoitellut ahkerasti kirjainten tekemistä, mutta ei ollut antanut pienintäkään vihjettä siitä, että osaisi jo lukea saati että osaisi kirjoittaa! Siinä ei sinänsä ole enää mitään kummallista, monet oppivat lukemaan ja kirjoittamaan jo ennen kouluun menoa ja kaikki viimeistään alaluokilla. Mutta lukemaan ja kirjoittamaan oppiminen ei ole ollut itsestään selvää Suomessa vielä pari sataa vuotta sitten. Vielä vähemmän ne taidot kuuluivat alkuun tytöille ja naisille kuin pojille ja miehille.

Vaan mitähän sitä olikaan tapahtunut tuhansien vuosien aikana ennen kuin tyttäreni kirjoitti tuon viestin minulle juuri tuollaisilla kirjaimilla.

 

Kirjoitustaito

Opiskellessani kalligrafiaa Satakunnan ammattikorkeakoulussa ja tutkiessani kirjoittamisen historiaa huomasin suomalaisten luku- ja kirjoitustaidon oppimisen kulkevan ajallisesti hyvin samoja polkuja tyttöjen kasvatuksen ja naisten aseman huomioimisen kanssa suomalaisessa yhteiskunnassa. Oma kiinnostukseni naisten kirjoitustaitoon on peräisin ihmetyksestä ja hämmästyksestä, mitä olen kokenut lukiessani yleensä suomalaisten naisten historiaa. Suosittelen Kaari Utrion kirjoja. Tänä päivänä itsestään selvät asiat eivät todellakaan ole olleet sitä edes isovanhempieni eläessä saati siitä taaksepäin. Naisilla ei yleensä ottaen ole ollut valtaa. Naisten tekemiset, ajatukset ja tunteet eivät olleet historian arvoisia. Naiset tekivät omat työnsä kaikessa hiljaisuudessa ja osallistuivat yhteisön elämään ja hengissä pitämiseen. Naisten töihin kuuluu mm. lasten hoitaminen ja tilojen ainoiden myytävien tuotteiden (voi ja kankaat) valmistaminen.

Naisen nousu tasa-arvoiseksi miehen rinnalle alkoi yllättäen äitiyden kautta. Tyttöjä ryhdyttiin kouluttamaan, jotta heistä kasvaisi parempia äitejä. Pelkkä ulkoluku ei riittänytkään ja opettamisen välineeksi tarvittiin luku- ja kirjoitustaitoa.

Emme itse asiassa tiedä milloin ihminen on aloittanut kirjoittamisen. Hyvin säilyneitä esimerkkejä kehittyneistä kirjoitusjärjestelmistä on tuhansien vuosien takaa ja näiden historian täytyy ulottua vielä paljon kauemmas.  Kirjoitustaito kehittyi tarpeesta kommunikoida, merkitä asioita muistiin, kuvata asioita ja niiden toimintoja. Asioiden mieleenpainaminen, muisteleminen tai runonlaulanta ei enää riittänyt.

 

Kirjoituksen kehitysvaiheet

Luola- ja kalliomaalaukset ovat vanhimpia itsellemme ja/tai toisillemme piirtämiä kuvia. Ajalta noin 25 000 eaa olevat kuvat viittaavat todellisiin olentoihin, esineisiin ja tapahtumiin. Tuhansien vuosien kuluessa nämä tarkasti maalatut kuvat yksinkertaistuivat ja muuttuivat helposti toistettaviksi piirroksiksi / merkeiksi / symboleiksi alkuperäisestä aiheesta. Tästä syntyi kuvakirjoitus. Nämä varhaisimmat kirjoitusjärjestelmät olivat piktografisia.

Ihmisten asettuessa paikoilleen viljelemään maata syntyivät ns. korkeakulttuurit, jolloin tuli tarpeelliseksi keksiä lisää erilaisia muistiin merkitsemisjärjestelmiä esim. viljasäkeillä maksetuille veroille tai päivien kululle kalenterissa.  Pikku hiljaa merkkien avulla alettiin kuvata ihmisten elämän muitakin puolia kuin vain lukumääriä tai esineitä. Tämän vaiheen kirjoitusmerkkejä kutsutaan ideogrammeiksi. Hyvä esimerkki tällaisesta järjestelmästä, jossa merkit vastaavat käsitteitä ja jopa kokonaisia sanoja on kiinan kieli. Merkin ulkomuodolla ei välttämättä ole mitään yhteyttä sen esittämään käsitteeseen tai ääntämiseen. Suurin hankaluus on kirjoitusmerkkien valtava määrä ja se, että kaksi eri tavalla kirjoitettavaa ja merkitykseltään erilaista merkkiä voidaan ääntää ihan samalla tavalla.  

Seuraavassa vaiheessa monissa kulttuureissa merkkien alkuperäinen sisältö katosi ja merkki alkoi tarkoittaa tiettyä äännettä. Näistä ensimmäisessä vaiheessa merkit vastasivat tavuja ja syntyivät tavumerkeistä koostuvat nk. lineaarikirjoitusjärjestelmät. Tavua tarkoittavaa kirjoitusmerkkiä kutsutaan syllabogrammiksi. Tavukirjoitus soveltuu hyvin kieliin, joiden tavutus on yksinkertaista, esim. japani kieli.

Myöhemmässä vaiheessa kirjoitusmerkki vastasi enää vain yhtä äännettä. Tällaista merkkiä nimitetään fonogrammiksi. Foneettisessa kirjoituksessa tarvittavien merkkien määrä on paljon vähäisempi kuin koskaan aiemmin. Jottei asia olisi kuitenkaan liian yksinkertainen niin nykyisille aakkostoille on tunnusomaista, että toista kieltä on hankala kuvata toisen kielen aakkostolla. Täydellisesti foneettisessa aakkostossa foneemit ja kirjaimet vastaavat toisiaan yksiselitteisesti. Kirjoittaja voi päätellä sanan kirjoitusasun sen lausumisesta ja lukija tietää sanan kirjoitusasusta miten sana lausutaan. Läheinen esimerkki tällaisesta on suomen kieli.

Suomen ja kiinan kieli ovatkin kirjoitusmuodoltaan mahdollisimman kaukana toisistaan. Suomalaisessa aakkostossa on 29 äännemerkkiä samalla kun kiinalaisen täytyy tunnistaa noin 3000 erilaista merkkiä pystyäkseen lukemaan edes tavallista arkitekstiä.

Ja sama lyhyesti eli länsimaisen kirjoitustaidon kehitysvaiheet:

  1. Kuvakirjoitus, missä merkki eli piktogrammi vastaa esinettä, olentoa tai tilannetta.
  2. Käsitekirjoitus, missä merkki eli ideogrammi vastaa käsitettä.
  3. Tavukirjoitus, missä merkki eli syllabogrammi vastaa tavua.
  4. Äännekirjoitus, missä merkki eli fonogrammi vastaa yhtä äännettä.

 

Korkeakulttuurit ja kirjurit

Korkeakulttuureilla tarkoitetaan kehittyneitä yhteiskuntia, joissa on mm. oikeusjärjestelmä, armeija, virkamiehiä sekä kirjureita. Kirjureiden tavallisin koulutus- ja työpaikka oli joko temppeli tai palatsi. Kirjoittamalla tallennettiin mm. uskonnollisia perinteitä (syntyi pyhiä kirjoituksia), yhteiskunnallisia käytäntöjä, mikä tuotti lakikokoelmia sekä ikuistettiin myyttejä, mistä kehittyivät historia ja kirjallisuus.

Mielenkiintoista on, että siitä lähtien kun kirjoitusjärjestelmiä on ollut mahdollista tutkia, niiden on voitu osoittaa olevan samanikäisiä vaikka  ne ovat syntyneet erillään toisistaan. Kirjoitustaito keksittiin itsenäisesti ainakin Egyptissä, Kiinassa, Indus-joen laaksossa ja Mesoamerikassa. Kiinalaiset kirjoitusmerkit ovat vanhin yhä käytössä olevan kirjoitusjärjestelmä. Nykyisen Meksikon alueella syntyi mesoamerikkalainen kirjoitusjärjestelmä. Egyptissä hallittiin hieroglyfikirjoitus, mutta siellä oli kirjoitusta myös papyrukselle tehtynä ruokosivellinkirjoituksena. Sana hieroglyfi tulee sanoista hieros pyhä ja gluphe merkki ja tarkoittaa pyhiä kirjoituksia. Samoihin aikoihin sumerilaiset kehittivät nk. nuolenpääkirjoituksen.

Meidän latinalaisen aakkostomme kannalta tärkeä on Foinikian kirjoitusjärjestelmä. Foinikialaiset asuivat Välimeren itä-rannikolla, Sardinian saarella ja Sisilian länsi kärjessä. Foinikialaiset olivat saaneet vaikutteita kirjoitukseensa ilmeisesti niin sumerilaisten nuolenpääkirjoituksesta kuin egyptiläisten hieroglyfeistä. Foinikialainen kirjoitus oli 800 eaa vakiintunut kirjoitettavaksi oikealta vasemmalle.  Sitä ennen siinä on ollut vaihtelua ja kreikkalaisten uskotaan lainanneen foinikialaisen kirjoituksen ennen tämän kirjoitussuunnan vakiintumista. Foinikialaisessa aakkostossa suurin osa merkeistä vastasi kielen konsonantteja. Vokaalit lisättiin vain luettaessa kirjoitusta ääneen. Merkit olivat puheen kuvia ja se oli merkittävä asia kirjalliselle ilmaisulle.

 

Latinalainen aakkosto

Meidän aakkostomme kehityskulku lähti sumerilaisten nuolenpääkirjoituksesta, jonka pohjalta ugaritilaiset (Ugarit on kaupunki nykyisessä Syyriassa) kehittivät ensimmäisen aakkoskirjoituksen (2000-1500 eaa). Foinikialaisten mukana tämä taito levisi Välimeren alueelle ja kreikkalaisten käyttöön. N. 700 eaa, pimeiden vuosien jälkeen, Kreikassa rakennettiin ensimmäiset suuret rakennukset ja luotiin uusia taidetyylejä. Samaan aikaan myös kirjoitustaito elpyi ja kehitettiin uusi kirjaimisto. Tämä lainattiin foinikialaisilta, jotka asuivat nykyisen Libanonin alueella vuoden 1100 eaa tienoilla. Vuoteen 500 eaa mennessä kreikkalainen aakkosto oli kehittynyt lopulliseen muotoonsa. Foinikialaisen kirjoituksen rivit kulkivat, kuten edellä jo mainittu, oikealta vasemmalle, mutta kreikkalaisilla rivit kulkivat vuoroin oikealta vasemmalle ja päinvastoin. Tällaista kirjoitustapaa kuvataan sanalla bustrofedon, joka tarkoittaa ”härän tapaan kääntyvää”. Viidennellä vuosisadalla kirjoitustavaksi vakiintui vasemmalta oikealle kirjoitettava ja luettava järjestelmä. Foinikialaisten kirjoituksesta omaksuttiin kirjoitussuunnan lisäksi konsonanttien merkit, joiden väliin luotiin vokaalimerkit, nekin foinikialaisten merkkien pohjalta, esim alfa = foinikialaisten aleph ja epsilon = he. Näin syntyi ensi kerran nykyaikainen aakkosto.

Kreikkalaisen kirjoituksen muotokielessä on samaa kulmikkuutta kuin nuolenpääkirjoituksessa. Antiikin Kreikka oli kuuluisa matemaatikoistaan, jotka loivat geometrian säännöt ja väittämät. Muinaiskreikan aakkosia käytetään vielä tänäkin päivänä matematiikassa ja tieteessä. Kirjoituksen kulmikkuus säilyi ja se jopa vahvistui ja kehittyi kohti puhtaita geometrisia muotoja. Näitä geometrisia muotoja esiintyi erityisesti arvokkaissa juhlakirjoituksissa eli monumentaali kirjoituksissa, jotka hakattiin kiveen taltan ja vasaran avulla. Sen sijaan arkikirjoitus tehtiin todennäköisesti ruokokynällä papyrukselle.

Usein ajatellaan, että nykyinen aakkostomme on peräisin roomalaisilta. Mutta itse asiassa kreikkalaiset veivät kirjoitustaidon Italiaan. Italian alueella asuneiden etruskien kautta kirjoitustaito levisi Roomaan, missä kirjaimia jälleen muokattiin vastaamaan paremmin latinan kielen äänteitä. Pikku hiljaa roomalaiset omaksuivat lähes koko kreikkalaisen kirjoitusjärjestelmän. Joillekin merkeille annettiin uusia äännearvoja ja luotiin uusia kirjainmerkkejä, joiden malli saatiin ehkä etruskien kirjoitusmerkeistä.

Noin vuonna 100 eaa roomalaisilla oli käytössä vakiintunut 23-kirjaiminen aakkosto ja ajanlaskumme alussa näihin latinalaisiin aakkosiin kuului 20 konsonanttia ja 5 vokaalia: A BCD E FGH I LKMN O PQRSTVX Y Z. Myöhemmin joukkoon lisättiin J ja U. Roomalaisessa kirjoituksessa sanat erotettiin toisistaan pisteellä ja lyhenteitä käytettiin paljon. V-kirjain edusti sekä U- että V-kirjainta. Tätä vanhinta länsimaista kirjoitusta löytää yhä Roomassa monumentteihin kaiverrettuina muistokirjoituksina.

Samaa suuraakkoskirjaimistoa käytettiin myös arkisemmissa tilanteissa valtion virastoissa, kaupankäynnissä ja kulttuurin eri aloilla. Näissä arkikirjoituksissa kirjoitusvälineenä käytettiin ruokokynää, jolla kirjoitettiin papyrukselle tai pergamentille. Vahataululle kirjoitettiin metallipuikolla eli styluksella. Sulkakynän käytön arvellaan alkaneen 600-luvulla. Kirjoitusvälineiden pienentyessä ja keventyessä kirjainmuodot alkoivat muotoutua elävämmiksi, sulavimmiksi ja juoksevammiksi kuin mitä ne olivat taltalla kiveen hakatuissa kirjaimissa.

Latinalaiset aakkoset ovat maailman laajimmin käytetty kirjoitusjärjestelmä. Latinan kielen pohjalta se tuli käyttöön romaanisissa kielissä ja kristinuskon myötä järjestelmä levisi moniin muihin kieliryhmiin, myös suomalais-ugrilaisiin kieliin ja samalla suomen kieleen. Eri kieliin on sitten otettu käyttöön omia diakriittisia merkkejä, joista suomen kielessä on käytössä, å-, ä- ja ö-kirjainten äännemerkit.

Tyttäreni käyttämillä kirjaimilla on siis mukanaan monenlaista tarinaa. Suomessa kirjoitustaito alkoi yleistyä 1800-luvun alkupuolella. Välillä unohtaa, että koko maailmaa ajatellen kirjoitustaito on vieläkin vain harvojen ulottuvilla ja opeteltavissa. Mutta niin suomalaisten naisten kuin miestenkin kirjoitustaidosta lisää toisena päivänä.  

Tämä kirjoitus on tiivistelmä omasta kirjoituksen historian esseestäni. Ohessa kaikki esseessä käyttämäni lähteet. Valitettavasti kaikki linkit eivät ole enää alkuperäisessä osoitteessaan. 

Airas Annukka, Heiskanen Topi, Uusitalo Liisa, 1996. Kalligrafia tekstaus-opas. WSOY, Porvoo.

Cleminson  Ralph (toim.), 2007. Kalligrafian taito. Multikustannus. Kiina.

Hendrix Lee, Vignau-Wilberg Thea, 2003. The Art of the Pen; Calligraphy from the court of the Emperor Rudolf II. Thames & Hudson, Lontoo.

Juujärvi Arja, 2004?. Manu Propria – käsin kirjoittaminen Suomessa. Opinnäytetyö. http://personal.inet.fi/koti/ yeslake/ManuPropria_eBook_lyh_72dpi.pdf. 11.3.2009

Kuismin Anna, Salmi-Niklander Kirsti. Artikkeli lehdessä Kasvatus & Aika 3 (2) 2008, 3-5

Käsin kirjoittaminen vuonna 2000. Pohjoismaisen käsinkirjoittamisen ideointiryhmä. Opetushallitus.

Meehan Bernard, 2006. The Book of Kells. Thames & Hudson, Lontoo

Parker Geoffey (toim.), 2006. Elävä Maailmanhistoria. Otava, Graficas Estella, Espanja.

Robinson Andrew, 2007. The Story of Writing – Alphabets, Hieroglyphs & Pictograms. Thames & Hudson, Lontoo

Taiteen Pikkujättiläinen, 1995. WSOY, Porvoo.

Tiedon maailma, Elämän kehitys. Tieteen kuvalehden kirjasarja, 2008. Bonnier Publications, Italia.

Utrio Kaari, 2006. Suomen Naisen Tie. Otavan Kirjapaino Oy, Keuruu.

Helsingin yliopiston suomen kielen ja kirjallisuuden laitos.

www.helsinki.fi/hum/skl/ihmiset/siiroinenm/kirjakielen_synty/lukutaito1.htm

Jyväskylän yliopisto, Lamberg Marko. Tietoa riimuista. www.jyu.fi/gammalsvenska/runkunskap.htm

Kirjatyö, Pietilä Jyrki. Artikkeli 70-vuotinen sota vaati perääntymisliikkeitäkin. www.viestintaliitto.fi/kirjatyo/2004

Kauppinen Sakari, 2001. www.saunalahti.fi/skau/kirjoitus/synty.html

Opetushallitus. www.edu.fi/oppimateriaalit/kirjainuudistus

2 Thoughts to “Kirjoitustaito”

  1. Kielo Ijäs

    Erinomaisesti kirjpitettu- todella mielenkiintoista

    1. Pauliina Yliniitty

      Kiitos Kielo! Kirjoittamisen historia on todella mielenkiintoista! Monestikaan ei tule ajatelleeksi miten paljon ympärillä tapahtuneet asiat ovat aina vaikuttaneet niin kirjoitustaitoon kuin kirjainmuotoihinkin. Ja vaikuttavat yhä.. Kirjoittaminen ja käsinkirjoittaminen on myös kohdannut monenlaisia uhkia matkan varrella. Niinkuin kaikki käsillä tekeminen tekee meille hyvää niin toivoisin kyllä kirjoitustaidon säilyvän.

Kirjoita kommentti