Joulukortteja metsäkortteella

Joulukortteja metsäkortteella värjäämällä Nyt kun metsänreunoilta löytyy vielä metsäkortetta niin päätin painaa/värjätä sillä muutamia joulukortteja. Olen viimeisen vuoden aikana kokeillut kaikkia mahdollisia kasveja omasta pihapiiristä kontaktivärjäykseen. Niin kuin arvata saattaa osa on toiminut hyvin ja osa ei. Paperia on kokeiluissa kulunut erittäin paljon. Jotkut kasvit ovat todella yllättäneet! En uskonut hennon metsäkortteen toimivan alkuunkaan, mutta juuri sillä olen saanut aikaan kauniita viivoja ja mielenkiintoisia kuvapintoja. Kerran kokeillessani laitoin harvahkon kortteen yksistään paperille.. Ehkäpä ensin mietin juuri keitettyä kuvaa katsellessa, että mitä tästä nyt sanoisi, mutta sitten kuvasta hahmottui selvä kuusi, etenkin…